nalleAika leikkiä

kuva: Marika Tamminenkuva: Marika Tamminenkuva: Marika Tamminenkuva: Marika Tamminen kuva: Marika Tamminenkuva: Marika Tamminen

kuva: Marika Tamminen

Lelulaatikon aarteita Vapriikissa

Nukkemuseon pitkään piilossa olleet esineet pääsivät esille, kun museo sai pysyvät näyttelytilat Vapriikista helmikuussa 2009. Museon avausnäyttely Aika leikkiä on suunnattu perheille ja lapsille. Näyttelyssä sijansa saavat sekä ulko-että kotimaiset, vanhat ja uudet leikkikalut, joilla suomalaislapset ovat vuosikymmenien saatossa leikkineet. Mukana on myös Rakkaat lelut -osio, jossa koviakin kokeneet lelut saavat mahdollisuuden kertoa koskettavat tarinansa. Oman lisänsä leikin maailmaan tuovat päiväkotien kasvatuksellisesti harkitut leikkikalut. Leikin tunnelmaa luodaan valokuvien ja äänimaailman avulla.

kuva: Marika Tamminen

Lapsiasiakkaat on huomioitu myös näyttelyarkkitehtuurissa, mm. esineiden esillepanokorkeuksissa ja iloisessa yleisilmeessä. Erillisessä leikkitilassa ja muissa aktiviteettipisteissä lapset pääsevät itsekin leikkimään. Lapset saavat mm. ratsastaa upeilla keinuhevosilla, kurvailla kuvitelmissaan pitkin rattikelkkarataa ja rakentaa kankaisilla jättipalikoilla.

Näyttely on avoinna toistaiseksi.

Aika Leikkiä -peli (sisältää ääniä)

musti-koira heiluttaa

Tiedustelut ja opasvaraukset:
Vapriikki, Alaverstaanraitti 5, 33100 Tampere
puh.(03) 5656 6966, vapriikki@tampere.fi, www.tampere.fi/vapriikki