Viimeisiä Viedään
Agitaatioposliinin viisi kuukautta on hurahtanut vauhdilla. Nyt on menossa viimeinen aukioloviikko, joten jos et ole näyttelyä nähnyt, pistäpä töpinäksi. Jos kävit näyttelyssä jo kesällä, kannattaa tulla uudestaan. Tarjolla on uutta nähtävää. Elokuun lopussa esille laitettiin uusi sarja ennen näkemättömiä koristemaalausluonnoksia ja grafiikoita, kun näyttelyn aloittanut grafiikkasarja suunnitelman mukaan siirrettiin varastoon lepäämään.






Tuleehan näitä seurailtua, siis blogeja. Itse en moista arvannut vielä kirjoittavani, vaan toisinpa kävi. Ainoat päätökset, joita en elämässäni vielä ole joutunut pyörtämään, ovat lottoaminen ja juokseminen. Ne molemmat lopetin jo 1970-luvulla.